Helsingin hovioikeus 7.6.2018, tuomio nro 710

Tapauksessa oli kyse siitä, oliko työnantaja maksanut työntekijälle työsuhteen päättyessä suoritettavan lomakorvauksen pitämättömistä vuosilomapäivistä myöhässä siten, että työntekijällä olisi oikeus odotusajan palkkaan. Työnantaja ja työntekijä olivat työsopimuksessa sopineet, että työsuhteen päättyessä noudatetaan normaaleja palkanlaskenta-aikoja ja palkan maksamisaikoja. Työnantaja maksoi lomakorvauksen työntekijälle 31.10. kun työsuhde päättyi 15.9. Hovioikeus totesi ratkaisussaan, että lomakorvauksen maksamista koskeva vuosilomalain 17 § ei sisällä mahdollisuutta sopia lomakorvauksen maksuajankohdasta. Sen sijaan vuosilomalain 18 §:ää, joka koskee vuosilomaetuuksien siirtämistä, koskien hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että vuosilomakorvaus erääntyy maksettavaksi työsuhteen viimeisenä päivänä ja, jollei muusta ole sovittu, työnantajan on työsopimuslain 2 luvun 14 §:n nojalla maksettava lomakorvaus työsuhteen päättymispäivänä uhalla, että maksun viivästyspäiviltä on maksettava odotuspäivien palkkaa. Hovioikeus katsoi, vuosilomalain 18 § huomioon ottaen, ettei vuosilomalain 17 §:ää ole tarkoitus tulkita niin, että sen tarkoituksena olisi rajoittaa työnantajan ja työntekijän oikeutta sopia työsopimuslain 2 luvun 13 §:n mukaisesti lomakorvauksen maksamisajankohdasta työsuhteen päättyessä vastaavalla tavalla kuin muunkin palkan osalta siitä huolimatta, että vuosilomalain 3 §:n mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle ao. lain mukaan kuuluvia etuja, on mitätön. Työntekijällä ei katsottu olleen oikeutta odotusajan palkkaan.

Lisätty 27.6.2018

Turun hovioikeus 31.5.2018, tuomio nro 440

Hovioikeus katsoi ko. ratkaisussaan, että noin puoli vuotta ennen irtisanomista annettu varoitus oli asiallisessa ja ajallisessa yhteydessä irtisanomiseen siten, että työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentissa asetettu varoituksen antaminen ennen työsuhteen päättämistä henkilökohtaisella perusteella täyttyi. Hovioikeus katsoi, että myös noin 3 vuotta ja 2 kuukautta sekä 1 vuosi ja 10 kuukautta aikaisemmin työntekijälle annetuilla varoituksilla oli merkitystä irtisanomiskynnyksen ylittymissä koskevassa kokonaisharkinnassa, vaikka ne eivät olleet koskeneet suoranaisesti samaa menettelyä kuin mikä irtisanomisen perusteena oli, koska ne ilmensivät samankaltaista työnantajan ohjeiden noudattamatta jättämistä. Hovioikeus katsoi työnantajan täyttäneen työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 4 momentin mukaisen velvollisuutensa työntekijän uudelleen sijoittamisesta irtisanomisen vaihtoehtona todistajien kertomusten perusteella. Hovioikeus kiinnitti ratkaisussaan ao. kohdalla myös siihen, että työntekijä oli jo kertaalleen sijoitettu uudelleen sekä siihen, että irtisanomisperusteena oli työntekijän epäasianmukainen käyttäytyminen.

Lisätty 27.6.2018

Hovioikeus katsoi äänestystuloksella 2-1, että vastaaja oli syyllistynyt kiskonnantapaiseen työsyrjintään vaikka työntekijöiden työehtosopimuksen mukaiset palkat oli maksettu työntekijöiden omille pankkitileille. Lisäksi katsottiin, että keskeisesti syytteen pohjana ollut esitutkintailmoituksen sisältö, joka oli kirjattu yhden asianomistajan poliisipartiolle antaman kertomuksen perusteella, voi olla asiassa näyttönä. Vähemmistöön jäänyt jäsen katsoi, ettei sitä voida käyttää rikosasiassa näyttönä. Enemmistö lisäksi katsoi, että ravintola-alan ammattijärjestön poliisille antama – virheellisten – tietojen perusteella tekemä laskelma väitetystä taloudellisesta hyödystä on lain tarkoittama asiakirjatodiste. Vastaaja tuomittiin rangaistukseen ja velvoitettiin menettämään valtiolle taloudellinen hyöty.

Työntekijä velvoitettiin palauttamaan työnantajalle liikaa maksettuja päivärahoja vaadituilla viivästyskoroilla. Hovioikeus katsoi, että työnantajayhtiöllä on todistustaakka siitä, että työntekijä on saanut työsuhdekorvauksia yli sen, mitä hänen kanssaan on sovittu. Yhtiö ei saanut korvausta asiassa olleiden epäselvyyksien selvittämisestä aiheutuneita kuluja.

Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan katsonut, että Uber – kuljettaja harjoitti luvatonta taksiliikennettä ja hänet tuomittiin sakkorangaistukseen sekä menettämään valtiolle rikoksella saatu hyöty 2 100 euroa. Tuomion mukaan kuljettajalla ei ole ammattimaiseen henkilöliikenteeseen vaadittavaa taksilupaa.

Käräjäoikeus katsoi, että isännöitsijän kanssa osakkeenomistajan tekemä sopimus asunnossa tapahtuneen vesivahingon korjauskustannuksista sitoi yhtiötä, vaikka isännöitsijällä ei olisi asunto-osakeyhtiölain säännösten mukaan ollut oikeutta sanottua sopimusta tehdä. Asiassa katsottiin, että isännöitsijällä on ollut vähintään asemavaltuus sanottu sopimus tehdä, ja samalla katsottiin, että osakkeenomistaja on ollut vilpittömässä mielessä ja hänellä on ollut perusteltu syy luottaa siihen, että isännöitsijä on oikeutettu sanotun sopimuksen korvausvastuusta tekemään.

Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että asiassa ei ollut osoitettu, että tilaajalle toimitettu betoni olisi ollut virheellistä. Hovioikeus arvioi, että betonin halkeamisen syynä on ko. tapauksessa ollut viime kädessä betonivalun puutteellinen jälkihoito.

Tuomariliitto toteaa, että erityisesti yksityishenkilöiden mahdollisuus päästä tosiasiassa oikeuksiinsa saattaa estyä oikeudenkäyntikulujen korkean määrän vuoksi. Tuomariliitto pitää ongelman syynä pääasiassa tuntiveloitukseen perustuvia asianajajapalkkioita. Tuomariliitto on lisäksi katsonut, että asianajopalkkiojärjestelmä johtaisi oikeudenkäyntien tarpeettomaan pitkittämiseen ja kulujen tuntuvaan kasvuun. Hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan käräjäoikeuden riita-asiassa antamat tuomiot muuttuvat hovioikeudessa joidenkin käräjäoikeuspiirien kohdalla jopa yli 40 %:ia tapauksista. Tämä herättää tietysti kysymyksen tuomareiden osaamistasosta erityisesti hankalimmissa riita-asioissa. Asunto- ja kiinteistökauppariidoissa huomattavan suuri osa oikeudenkäyntikuluista muodostuu rakennusalan asiantuntijoiden käyttämisestä riitakohteiden tarkastamisessa ja asiantuntijalausuntojen laatimisesta.